Jiihaa, sano helmi ku bootsit kosketti ekan kerran hevosen kylkiä kahteen viikkoon. Tuntuu pidemmältä ajalta kyllä. Mutta kun joku asia on rakas/tärkeä haluaa olla sen kanssa tekemisissä jatkuvasti.
Itse olen odottanut ikäni verran, että pääsisin oikealle Amerikan Ranchille. Miks ei, kitaran soittoa, raskasta työntekoa, vahvoja aksentteja, kylmiä juomia ja upeita hevosia. EI VOI OLLA MITÄÄN PAREMPAA! Sitä tunnetta, kun saavuin ranchin pihaan, voisi verrata siihen kun Antti pääsi ajamaan mun tutun Chopperilla (kertoo hyvin varmasti siitä enemmän itse), tai kun Pena voitti mestaruuden. Tää Ranchi juttu on ollu mulle sellanen intohimo jo pienestä asti.
Käytiin hevosten kanssa joella uimassa. Vesi ylsi hevosten mahaan saakka ja bootsit kastui. Hieno fiilis. Tämän jälkeen laukattiin joen vierttä ylös niitylle ja päästettiin hepat vapaaksi. Syötiin puskista suoraan karhunmarjoja ja tankattiin nestettä. Käytiin katsastamassa historiallisia rakennuksia, joista oli enää savupiiput jäljellä. Upeeta! Ei siis se, että niistä ei ollut mitään jäljellä vaan se, että ne on jätetty sinne.
Ratsastuksen jälkeen pesin ratsuni ja kävin tervehtimässä tallin pienokaista. Pikkuinen varsa, joka innostui syömään mun koko käden. Eläinpennut…huoh…ihanaa.
“Hei, ethän viitsi fiilistellä sit liikaa siihen blogiin…?….Noooooiiiin, sä filistelit jo.” HAHAHA, siitäs saatte.
-Onnellinen Helmi
