Arkisto kesäkuu, 2008

This is Miami!!!!!

kesäkuu 3, 2008

Viimeistä päivää Sian kanssa Miamissa. On vähän haikee olo. Reissu on ollut ihan mielettömän mahtava. Kaikki on mennyt juuri niinkuin on pitänytkin. Paikkoja ollaan nähty rutkasti, maisemia sitäkin enemmän. Ja pian on aika palata kotiin.

 

Halusin mainita tässä viimeisessä kirjoituksessa pari paikkaa minne kannattaa ehdottomasti mennä. Paikat, jotka vetosivat muhun niin naisena kuin reissaajanakin. 

 

Aloitetaan sieltä alusta. Eli Los Angeles, upea paikka. Losissa oli kiva kävellä ympäriinsä vaikka se olikin paikallisten mielestä mielipuolen hommaa. Ranta oli hieman liian kaukana Hollywoodista, varsinkin kuumana päivänä. Onneksi meillä oli valkoinen ratsu käytössämme. 

 

Grand Canyon on ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista, joissa olen ikinä käynyt. Samalla viivalla on Australian Great Barrier Reef ja Blue Mountains. Canyonilla parasta on tietenkin maisemat. Täällä voi herättää itsessään sen “villin” ja päästä OIKEASTI pakoon niitä kerrostaloja ja ruuhkia moottoriteillä. Grand Canyon on loistava paikka myös esim. häämatkailijoille, jotka haluavat nauttia kanjonin hiljaisuudesta kahden kesken.

 

Phoenix on paikka, jos haluaa oikeasti takuuvarman aurinkoloman. Ilmasto on kuiva, ja helppo-oloinen vaikkakin erittäin kuuma ympäri vuoden. Ainoana miinuksena oli rannan puute, mutta veteen pääsi motellin uima-altaalla. Phoenixiin pitää mennä ehdottomasti uudelleen paremmalla ajalla.

 

Pensacola, wau, mikä karma tällä kaupungilla on. Kun saavut Pensacolan alueelle, tulee sinulle samantien kotoisa olo. Vaikka kaupunki onkin ehkä hieman kaukana kotoisista maisemista. Sisuksen valtaa meren tuoksu ja hyvänolon tunne. Surffarit kantelevat lautojaan täällä ja valkoiset hiekkarannat ja kuvankauniit auringonlaskut hyväilevät silmiä. 

 

Orlandon mainitsemiseen tarvittiin tutun näkeminen paikassa, jossa on otollinen ilmasto ja upeita maisemia. Ehkä siihen jotenkin liittyi ne tutun kanssa prätkällä ajamiset ja juhlat  jossa käytiin. Ydinkaupunkia en nähnyt liiaksi, vaan sen sijaan Hooters Bikinifinaalin ja upeita asuntoja. 

 

Miamin south beach on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ihania ravintoloita ja NIIIIN paljon vaatekauppoja ja hyviä tuliaiskauppoja. Saattaa olla että seuraavana jouluna useat sukulaiset saavat pehmeän paketin, jossa lukee “South Beach” hahhahhhahahahhahhaha. HUOM. kuitenkin. Tänne kannattaa tulla high seasonin aikana. Kaupunki on hieman tyhjillään hurrikaanijakson alkaessa. Hinnat ovat kyllä alempana, mikä on ihan plussaa näin reissun loppupuolella. Ups. 

 

 

Siinä oli pari highlight paikkaa. Muut paikat olivat myös kivoja, vaikka eivät päässeetkään “mun listalle”. Nyt siis nokka pikkuhiljaa kohti kotia. Ei kuitenkaan ihan vielä, koska mun lento lähtee vasta parin viikon kuluttua. 

 

 

Tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja katselijoille. Sit ku tuun takas niin me puhuttiin Sian kanssa, että järjestetään sellaset kekkerit et överiks menee. Sinne tulee sit kaikki messiin. 

 

KIITOS MAAILMAN ENITEN SIALLE, joka reissasi häntä saparolla ja hymy suunpielissä koko matkan. Sika on maailman kovin järkkää ja sen takia se on ehkä joskus valittukin “Suomen parhaimmaksi portsariksi”. Kaikille Suomen naisille tiedoksi, että kun lähtee reissaamaan niin kannattaa ottaa tuollainen “Sika -accessori” mukaan. Se pitää huolta ja siltälöytyy tarpeen mukaan kaikki tarvittava.

 

KIITOS!!!

 

Kivaa alkavaa kesää sinne kaikille. Pian nähdään.

 

 

-Helmi

Helmi pääs cowgirlailee…woot woot.

kesäkuu 3, 2008

Jiihaa, sano helmi ku bootsit kosketti ekan kerran hevosen kylkiä kahteen viikkoon. Tuntuu pidemmältä ajalta kyllä. Mutta kun joku asia on rakas/tärkeä haluaa olla sen kanssa tekemisissä jatkuvasti. 

 

Itse olen odottanut ikäni verran, että pääsisin oikealle Amerikan Ranchille. Miks ei, kitaran soittoa, raskasta työntekoa, vahvoja aksentteja, kylmiä juomia ja upeita hevosia. EI VOI OLLA MITÄÄN PAREMPAA! Sitä tunnetta, kun saavuin ranchin pihaan, voisi verrata siihen kun Antti pääsi ajamaan mun tutun Chopperilla (kertoo hyvin varmasti siitä enemmän itse), tai kun Pena voitti mestaruuden. Tää Ranchi juttu on ollu mulle sellanen intohimo jo pienestä asti. 

 

Käytiin hevosten kanssa joella uimassa. Vesi ylsi hevosten mahaan saakka ja bootsit kastui. Hieno fiilis. Tämän jälkeen laukattiin joen vierttä ylös niitylle ja päästettiin hepat vapaaksi. Syötiin puskista suoraan karhunmarjoja ja tankattiin nestettä. Käytiin katsastamassa historiallisia rakennuksia, joista oli enää savupiiput jäljellä. Upeeta! Ei siis se, että niistä ei ollut mitään jäljellä vaan se, että ne on jätetty sinne.

 

Ratsastuksen jälkeen pesin ratsuni ja kävin tervehtimässä tallin pienokaista. Pikkuinen varsa, joka innostui syömään mun koko käden. Eläinpennut…huoh…ihanaa. 

 

“Hei, ethän viitsi fiilistellä sit liikaa siihen blogiin…?….Noooooiiiin, sä filistelit jo.” HAHAHA, siitäs saatte.

 

-Onnellinen Helmi