Pysähdyttiin matkalla, kuten monet tekee.
Pieni, kuvakirjasta otettu kylä rannassa. Helmi meni ostamaan safkaa ja sanoi jannulle että kylä vaikuttaa unelmakaupungilta, liian täydelliseltä, kuten elokuvassa Truman Show. ‘Joo, se kuvattiin täällä.’
Elokuva elämää ihmeellisempää vai kummin päin?
Kohti Jacksonvilleä.
Huomasin lukiessani vanhoja postauksia, että tää roadtripblogi on aika pitkälle tapahtumalogi, mitä tehty ja milloin. Kuitenkin ajaessa ehtii hyvin pohtia, maisemien vaihtuessa. Toisaalta on loogista, että matkalla, etenkin itse ajaessa, ei ensimmäisenä istu kirjoittamaan kun pysähdytään.
Tämä päivä New Orleansissa. Kaupunki joka tavallaan elää vuotta kolme Katrinan jälkeen. Kun itsellä ei ole vertailukohtaa aiemasta, on vaikea sanoa muutoksesta. Tultiin tänne eilen. Matkalla aavikoiden punainen kivipöly vaihtui suoksi, nyt tietää mistä CCR ja Molly Hatchet laulaa, born on the bayou.
Helmi kävi eilen ratsastamassa, mikä oli pitkään suunnitelmissa, saa kirjoittaa itse niistä fiiliksistä.
Tämän maailman ulkopuolelta tulleista tiedonannoista muistui mieleen kauppiksen sopimusjuridiikka opettavan Kari Hopun lause: Passiivisuus aiheuttaa oikeuden menetyksen. Hyvä ohje.
Meidän altaalla näytti illalla tältä. Olen iloinen siitä et olen taas löytänyt kuvaamisessa idean.
Memorial day viikonloppu lopuillaan. Muistamisen arvoiseks tän tekee erityisesti kun tänään sunnuntaina iltapäivällä mentiin poolpartyjen jälkeen katsomaan Penan matsia baariin. Pena, Sian ystäviä, hiukan sikaa on miehessä itsessäänkin, on eka suomalainen ever, joka pelaa lacrossea jenkeissä, New York Techin joukkueessa. Kundit olivat taistelleet tiensä finaaliin, joka pelattiin tänään ja voittivat perkeleet! Oli epätodellinen fiilis katsoa kun hyvä frendi voittaa maanosan mestaruuden sarjassaan. Onnea!
Me otettiin iisisti täällä. Eilen twistattiin klubilla ilta. Hyvää musaa ja monenlaista jengiä, siis kelpo meno.
Huomenna taas nokka tuuleen ja uuteen viikkoon.
Sika
Tajusin et kumpikaan ei ollut kirjoittanut Hiekkamyrksystä, joten: Täällä Sika ja hiekkamyrsky.
Phoenixistä lähdön jälkeen Interstate 10-tiellä hiukan ennen New Mexicon osavaltion rajaa oli valotaulu: Tie suljettu. Jaa. Liikenne jatkoi kuitenkin vielä mailin eteenpäin, kunnes pysähtyi. Mitenköhän pitkään?
Viereen oli pysännyt rekka, siis ajomiestä haastattelemaan. Joo, tossa edessä on hiekkamyrsky, et voi mennä 10 minuuttia tai 10 tuntia, ei tiedä. Ok. Eka tsiigailtiin autosta, sit juttelin lähimpien ihmisten kanssa tilanteesta. Odottelun meininki. Helmi otti unta kaaliin.
Mä en voinut ottaa riskiä olla herättämättä kun näin edellä olevan auton ottavan hevoset kävelylle. Hevoset on kuitenkin keskeinen havaintoteema meidän reissulla. Yllättäen Helmiäinen olikin kohta omistajien Sonnyn ja Frannyn kanssa viettämässä aikaa.
Asiallista porukkaa. Joistakin ihmisistä aistii aika nopeesti että ovat samalla aaltopituudella.
Viereisen rekan kuski kävi päivittämässä tietoja. Tie on suljettu niin kauan kun tuulee, ehkä seuraavat 7 timmaa. Kiire, jota ei edes ollut, loppui siihen paikkaan. Osa maastoautoista kääntyi takas keskikaistan yli.
Ihan meidän edessä oli vanha asuntoauto, Californiasta. Superlungia sakkia, ottivat aurinkoa ja bisseä auton katolla ja ihastelivat maisemia.
Aika pian auringonlaskun jälkeen tuuli tyyntyi ja päästiin jatkamaan matkaa kohti Las Crucesia.
Hienoa miten sattuma tuo eteen ihmisiä ja tilanteita, joita ei koskaan uskonut kohtaavansa. Kuten Willie laulaa: On the road again, seeing places I may never see again. Kuten tämä:
Suunnitelmat on hyviä. Sitten tulee vielä ne asiat mihin ei voi vaikuttaa.
Voikaa hyvin, missä ikinä.
Sika
…No problem AT ALL.
Ajoimme Houstonin kaupungin läpi ja tokaisimme toisillemme ettemme haluaisi majoittua ihan keskustaan. Monesti hyvät paikat löytyvät ihan ytimen juuresta. Niin löytyi myös Econo Lodge. Intialaisten omistama motelli, joka oli jälleen kerran todella siisti ja mukava.
Ilma on täällä ollut sellaista 30 astetta, mutta kosteaa, kuin lehmän hönkäys. Sellanen kun se tulee sen kielen kanssa ja puhaltaa samalla. Ihana hönkäys, ihana ilma. Iho saa täällä täysin uuden koostumuksen verrattuna Phoenixiin.
Motellillamme on uima-allas ja helmi löysi itsensä nopeasti sen reunalta pyyhe kädessään. “TOIMII”, mä huusin. Sika liittyi seuraan hetken päästä. Ajon takia oltiin molemmat vähän känkkäränkkä ja oli kiva ottaa ihan relaten. Sika toi mukanaan jäitä ja valkoviiniä. EI HASSUMPAA SIKA, ei hassumpaa.
Illalla päätimme käydä syömässä ja katsastamassa kaupungin menoa. Memorial Dayn takia kaupungilla oli aika hiljaista. Söimme ihanassa meksikolaisessa ravintolassa, jossa Guacamolet sekoitettiin nenämme edessä. Oi sitä makujen juhlaa. Ruokailun jälkeen olimme molemmat niin täynnä, ettei sanaakaan suusta tullut. Otimme kuitenkin urhean valkoisen ratsumme (Avo Pontiacin), ja suuntasimme kohti Houstonin puistoa.
Musiikki raikasi puistosta, kun soul naiset lauloivat tuttuja ja hieman tuntemattomia kappaleita. Huomasimme olevamme yksi niistä kymmenestä valkoisesta pariskunnasta. Valkoisten korkokenkien kanssa kävelin Sian vierellä lavan toiselle puolelle ja jäimme katsomaan showta. Uskomatonta laulutaitoa, liikkumista, soulia, rakkautta. Sitä se oli se koko ilma täynnä. Nukkumatti ilmestyi kesken esityksen ja vaati meitä lähtemään takaisin motelliin yöunille.
Näin teimme. Ja nyt olemme siis tässä päivässä. Istun motellin parvekkeella viinilasi kädessä ja kirjoittelen blogia. How bad can life be… kysyn vaan.
Huomenna matka jatkuu Memorial Dayn parissa. Siitä myöhemmin lisää.
Terkkujaaaaaaaaa =D
-HELMI
Heipparallaa,
Matka jatkui Phoenixiin päin. Oltiin vieläkin Sian kanssa ihan tohkeissamme Grand Canyonin upeista maisemista. Ajomatka Phoenixiin päin oli miellyttävä kaikkine maisemineen. Erityisesti alkuperäiskansan kojuja oli hieno nähdä tien varsilla. Pimeys tuli nopeasti ja aurinko laski kanjonien taa. Pinkki taivas varjosti meitä ajaessamme. Kuulin Las Vegasissa olleiden kundien suusta Scottdalesta, jota he kuvailivat kauniiksi tunturimaastoksi. Sitä se myös oli. Scottsdale sijaitsi Phoenixin kupeessa, noin 30km päässä.
Pälyilimme moottoritieltäsopivaa motellia emmekä löytäneet sopivaa heti. Nälkä alkoi tässä vaiheessa vetämään suunpieliä hieman vinoon, joten päätimme käydä syömässä. Löysimme IHANAN pihviravintolan nimeltä “Black Angus”. Tällä ravintolalla oli loistava markkinointikeino. Tullessamme sisään, vastaanoton tyttö kysäisi ohimennen, että olimmeko käyneet Anguksessa aikaisemmin. Sanoimme ettemme olleet.
Emme takertuneet kysymykseen sen enempää. Istuimme alas pöytään ja meille tuotiin alkuleivät ja dipit. Tämän jälkeen ravintolapäällikkö tuli pöytäämme toivottamaan meidät tervetulleeksi ihanalla katkarapumössöllä ja kuumilla valkosipuli-juusto leivillä. “Olette ensikertalaisia, toivottavasti nautitte ruoastamme ja ensi kerralla kun tulette ravintolaan, tarjoamme teille jälkiruoat kaupan päälle.”
MAHTAVAA!!!!!!!
Ruoan jälkeen olimme taas valmiita motellimetsästykseen. Vatsat täynnä kävimme kyselemässä paristakin paikasta, hintoja ja nettimahdollisuutta. Hetken pyörimisen jälkeen löysimme sopivan Red Roof nimisen motellin, jossa oli uima-allas ja respassa oikein mukava homokundi. Totesimme motellin olevan juuri halujemme mukainen. Ilma oli tällä hetkellä TODELLA KUUMA, 42 astetta. Eikä kuuma niinkuin Bankokissa, vaan tämä kuumuus oli kuivaa ja keksimäistä.
Scottsdale oli hieno paikka. Vanha osa kaupunkia oli täynnä historiallisen näköisiä pikkuputiikkeja. Kävimme ostamassa postikortteja paikalliselta myyjältä ja nainen kertoi tutustuneensa erääseen suomalaiseen mieheen, joka oli kotoisin Etelä-Suomesta. Saimme nädä kyseisen herran lähettämän postikortin tälle naiselle ja välittömästi sisuksen valtasi hyvän olon tunne. Ne on ne pienet asiat mitkä merkkaa!
Kun Scottsdalen vanhaan kaupunkiin oli tutustuttu, päätimme suunnata ratin kohti Houstonia. Luojan kiitos, kun matkustaa sian kanssa, niin ajatukset ovat aika samalla aaltopituudella. Kun jokin asia on nähty niin sitten on kiva jatkaa matkaa. Myös ruokapuoli ja nukkuminen menee aika yksiin.
Sika teki kyllä aikamoisen suorituksen ajaessaan Scottsdalesta Houstoniin. Se on kuulkaas yli 1000 km. Ja mulla kun pylly puutu, en edes laskenu kuinka monta kertaa. Toi pelkääjän paikalla istuminen ei ole mitään herkkua. OLI NIIN TYLSÄÄ!!!!!! Mieluummin ajaisi. (Mutta kiitos vuokrausehtojen, en saa ajaa, ellen ole yli 25-vuotias. Paitsi, jos haluaa maksaa paljon ekstraa. Oliko se 30 dollaria päivältä että mä SAISIN AJAA???!!!!! oi voi.) Onneksi oli monta hyvää biisiä mukana ja matkustin sian seurassa. Pig Adventures: “When Everything is taken care of” HAHA… Siinä slogani sulle Sika.
-Helmi
Las Cr
usesista lähdettiin ajamaan sillä fiiliksellä, et otetaan hiukan tilaa, eli ajetaan sen aikaa kun jaksetaan.
Hiekkamyrskyn aikana rekkakuski, joka piti meitä ajantasalla liikenteestä antoi myös vinkin ruokapaikasta. El Pasossa syötiin lounasta aamiaiseksi ja kohti itää käy matka.
Tänään Helmi ekaa kertaa alko näyttää tuskastuneelta kun maisemat oli punasta kiveä ja punasta kiveä. Ei sentään niin paljon et olis kysynyt milloin ollaan perillä. Ja ihan hyvä niin, koska mentiin yli tonni, siihen asti kun alko ramasemaan. Pysähdyttiin Keskelle ei-mitään, Flatoniaan ja heti tokan motellin yövaksi heräs kellon soittoon. Unta kaaliin ilman sen ihmeempiä seremonioita.
Bakeliittia ja guttaperkaa lauloi Matti Pellonpää vainaa. Samaa gamista Las Vegasissa. Melko kätevää kun vapaudenpatsas ja eiffel-torni on virekkäin ja pyramidi kulman takana.
Sunnuntaina tsekattiin itsemme ulos ja suoraan hotellin poolille. Mä jäin lukemaan ja Helmiäinen lähti zoomailemaan pool-partyja, jotka kuulemma toimi aika mukavasti, jopa Vegasin mittakaavassa. Yks kundeista selitti mulle, että Vegas on jumalan sokea piste, ei näe silmä tänne. Jaa.
Suomessa löytää vielä landelta tomaattiboxeja joihin voi laittaa rahan ja ottaa vastaavan määrän tomaatteja, samaan tapaan toimi motellin avainpolitiikka Grand Canyonin eteläpuolella. Meillä matkan teko kesti koska lähdettiin myöhään, otettiin iisisti ja pysähdyttiin Hooverin padolle. Motellin väki oli teipannut avaimen respan oveen ja sen sai siitä kopata mukaan, maksatte sitten aamulla. Luottamus, tuo hieno kertakäyttöinen.
Hyvät aamiaiset perheen kuppilassa, jossa seinillä koristeltuja eläinten kalloja ja alueen muuta rekvisiittaa ja sitten kanjonille. Meillä oli Losiin lentäessä kirkas keli, nähtiin skidisti kanjoneista jo koneesta, mutta aika hiljaseks veti näkymät.
Isoa ja jylhää. Joo, jopa väkevämpi kuin Kolin kansallismaisema (jonne ehkä vertailun vuoksi pitää nyt siis mennä paikan päälle ens kesänä…).
Illaks ajettiin Phoenixin pohjoispuolelle Scottsdalen viereen. Nälkä meinas riivata kun etsittiin yömestaa, joten syömään. Black Angus niminen ketjumesta. Pieniä hienoja juttuja, mimmi kysy aulassa ollaanko ekaa kertaa, ja ollaan. Ennen pääruokaa vuoropäällikkö tulee pinaatti-rapupaistoksen kanssa, kuulin että olette ekaa kertaa meillä ja arvostamme sitä että valitsitte meidät. Tässä on talon tervehdys, toivottavasti maistuu. Osuva, hyvä juttu.
Aamulla auringon noustessa Tyynen meren rannalla oltiin valmiita lähtöön kohti itää. Katto alas, vaihde silmään ja matkaan, On the road again.
Vegas oli ensiksi vahvan muovinen. Se mitä olin kuullut etukäteen kaupungista ei vastannut sitä mikä oli ensivaikutelma. Liekö syynä se että oli viikonloppu, vai se että meidän hotellissa oli seuraavana päivänä Country Music Awards. Paljon oli bootseja ja stetsoneita.
Tuntui että Las Vegas on amerikan Veljekset Keskinen, junttilan ytimessä.
Näin Sika.
On asioita joista saa kovemmat vibat kuin osaa ennalta odottaa.
Käytiin kävelemässä Sunset Boulevardilla, nastaa ja iisiä. Illalla lähdettiin ajelemaan, navigaattorin kanssa voi keskittyä ajamiseen ja kartturi maisemiin. Täydellinen lisävaruste.
Ideana oli käydä tsekkaamassa Michael Mannin loistavan elokuvan, Heatin kuvauspaikkoja.
Tässä pankin edusta, nykyään Citi bankin putiikki.
Avauskohtaus elokuvassa tapahtuu sillan alla Figueroan ja Venicen risteyksessä. Erikoinen tunne nähdä paikkoja, joitaon katsonut moneen otteeseen leffassa. Varsinainen ylläri oli lähes legendaarisen Pacino- DeNiro kahvilakohtauksen paikka, Kate Mantilini niminen kuppila. Hyvää safkaa ja ihmettelyä ‘kulisseissa’. Eläköön matkaaminen. Helmi naureskeli kun olin niin innoissani paikasta.
